Rintamamiestalo-blues

Perheemme osti vuonna 2001 rintamamiestalon, vaikka olimme ajatelleet, että omakotitalot eivät ole meitä varten, rivitaloasunnot siinä ja siinä. Eräänä sunnuntaipäivänä, kun lounas oli laitettu uuniin ja lueskeltiin lehtiä, ihmettelin ääneen erästä asuntoilmoitusta. Aika lähellä meidän nykyistä asuntoa Kuopion satamassa oli myytävänä omakotitalo kooltaan asuinneliöiltään 73 m2. Miten voi omakotitalossa olla noin vähän neliöitä. Talon esittely oli juuri silloin ja kohta päättymässä. Niinpä teimme pikaisen päätöksen käydä katsomassa tuo ihmeellinen talo. Asuntoa olimme joka tapauksessa etsimässä ja Itkonniemi vaikutti mukavalta alueelta parin kilometrin päässä keskustasta. En minä ainakaan ollut ajatellut rintamamiestalon olemusta sen kummemmin, mutta pianhan se selvisi, että 73 neliön lisäksi on kellarikerros, jossa on sauna ja varasto sekä yläkerta, jossa on kaksi huonetta. Kellaria ja yläkertaa ei lasketa kokonaan asuinneliöihin, koska eivät ole tarpeeksi korkeita tiloja. Yläkerrasta lasketaan vain katon harjan kohdalla oleva korkein osa huoneista. 

Todellisia käyttöneliöitä oli siis reilusti yli sata! Ihastuimme taloon ja pihaan (vaikka se oli lumen alla). Takka oli kai se lopullinen tekijä, mikä sai meidät hieromaan kauppoja, niin hassulta kuin se tuntuukin. Talon hinta saatiin muutaman onnekkaan seikan vuoksi tippumaan meille sopivaksi ja niin olimme huhtikuussa 2001 talonomistajia. Takan merkitys tulikin olemaan erittäin suuri. Sauna- ja takkapuut kuskasin kesämökiltä peräkärryllä, joten niille ei paljon hintaa tullut. Kaksikymmentä vuotta sitten jaksoi puuhommia (ja lumitöitä ym.) tehdä vielä ihan kuntoilumielessä. Melkein koko sen ajan, minkä perheemme oli yhdessä, meitä oli siinä kaksi aikuista ja kaksi lasta ynnä koira.

Kaikista ihanista ja välillä ankeistakin ajoista olisi paljon kerrottavaa, mutta en ainakaan nyt siihen hommaan ryhdy, ehkä joskus toiste. Tämän blogin aihe on rintamamiestalo-blues, joten ehkä on syytä selventää, mitä tuo blues tuossa tekee. Erinäisten työhön liittyvien ikävien kommervenkkien vuoksi olin tilanteessa, jossa hain ja pääsin Tampereelle opiskelemaan. Tampere oli asuinpaikkani oli osittain, mutta välillä virallisestikin Tampere. Tästä aiheesta olen kertonut/ kerron toisessa blogissa (esim. Opiskelu). Vuonna 2014 siviilisäätyni muuttui. Olin yksineläjä. Ei ollut mitenkään tarkoitus, mutta niin vain kävi, että lunastin yhteisen talomme itselleni. Asetuin asumaan sinne 1.10.2014. Minulle ei jäänyt juurikaan kalusteita (omasta tahdostani) lukuunottamatta sohvaa, paria tuolia ja pöytää sekä sänkyä. Niinpä ensimmäinen päivä ja ilta lähes tyhjässä talossa oli hyvin tunnepitoinen. Siinä tajusi konkreettisesti, että jotain on jätetty taakse ja uusi elämä alkaa. Taloon olin kiintynyt, joten oli ihan hyvä ratkaisu saada se itselleen, mutta tilanne oli aluksi aika alakuloinen. Kyllä se siitä iloksi vähitellen muuttui!

Tein talosta ottamistani valokuvista (vuodesta 2014 eteenpäin) koosteen windows movie makerillä liittäen samalla siihen itse soittamani musiikin. Näin syntyi Rintamamiestalo-blues, jonka julkaisin youtubessa muistaakseni vuonna 2016. Voit käydä katsomassa sen täällä.

Nyt kun en ole asunut siellä noin neljään vuoteen, vaan talo on vuokralla, koen nostalgisia ja haikeitakin tunteita katsoessani esitystä. Vaikka kaikki asiat eivät loksahtaneet kohdalleen ihan helpoimmalla ja mukavimmalla tavalla, kun taakse jäivät mm. työpaikka ja avioliitto, koen tällä hetkellä, että elin aika onnellisia aikoja ne muutamat vuodet tuossa rintamamiestalossa. Elämään on sen jälkeen tullut uusia mukavia asioita mm. ihmissuhderintamalla, joten ei ole mitään syytä kaivata menneitä aikoja saati paikkoja, voin iloisin mielin ja lämmöllä muistella "rintsikkaa" ja Kuopiota. Kuopion talo menee ennemmin tai myöhemmin myyntiin, eikä minulla (tai meillä) ole mitään aikomusta muuttaa Kuopioon Tampereelta, joka on ja tulee olemaan asuinpaikkani hamaan loppuun asti.